keskiviikko 1. toukokuuta 2013

My Boxing Glove Shoes won the 2nd place at the Crazy Shoe Award 2013 in Wien!

Boxing Glove - kenkäni voittivat toisen sijan Crazy Shoe Award 2013 - kilpailussa Wienissä!

Sain 9.huhtikuuta tiedon, että minun Nyrkkeilyhanskakenkäni ovat valittu Crazy Shoe Award 2013-kilpailun finaaliin kahden muun Suomalaisen kisaajan kanssa, keitä olivat Essi ja Ami. He käyvät samaa Hämeenlinnan Ammattikorkeakoulua ja jalkinemuotoilun linjaa kanssani.
Finaalipaikkatiedosta lähtien alkoikin kova järjestely, että pääsin lähtemään 27.päivä Wienissä järjestettävään jalkinegaalailtaan, jossa kisa oli illan kohokohta. Järjestäjät velvoittivat saapumista paikanpäälle, muutoin tippui pois voittokamppailusta. Kilpailu on Euroopan laajuinen ja tietenkin erityisen arvostettu Itävallassa sekä Saksassa.

Finaali sujuikin minun osaltani erinomaisesti, koska sijoitun toiseksi! Ensimmäisen sijan veivät "porokengiksi" kutsumamme popot, jotka eräs Itävaltalainen taitava nuori herra oli valmistanut. Hän oli tehnyt kengät huolella ja miettinyt jokaisen yksityiskohdan erittäin tarkkaan. Materiaalivalinnoilla oli oma tarinansa ja tunnearvo. Hän käytti muun muassa isoisänsä vanhoja suutarinauloja, joita ei mistään enää voinut saada.
Kolmanneksi sijoittuivat Lohikäärmekengät, jotka oli taidokkaasti valmistanut syntyperältään Japanilainen tyttö, joka nykyään asuu Itävallassa. Hänen kengissään on myös erittäin paljon viimeiseen asti viilattuja yksityiskohtia. Hauskat ja leikkisät kengät nekin! :)
Oli kunnia olla heidän kanssaan kärkikolmikossa, koska he ovat todella taitavia kengän tekijöitä! Vaikkakin harmitti, ettei meidän Essi ja Ami sijoittuneet tällä kertaa kärkikolmikkoon hienoilla ja hauskoilla kengillään. Essi teki oranssit Karppikengät, joihin hän rakensi myös upean aalto/meriaiheisen koron alusta asti itse. Amin kengät olivat taas hyvin rock-henkiset metallikengät, joissa koristeluun oli käytetty metritolkulla metallilankaa ja kengissä oli myös metallinen korko.

Voittajat päätettiin yleisön sekä tuomareiden äänien perusteella.

Suomen finalistit Crazy Shoe Award 2013-kilpailussa: Essi vasemmalla, minä kekellä ja Ami oikealla. 

Essin Karppikengät vasemmalla, nyrkkeilyhanskakenkäni kekellä ja Amin metallikengät oikealla.
Finalistit vitriinissä yleisöäänestystä ja ihastelua varten:



Uskokaa tai älkää, nämä ovat myös kengät ja alusta lähtien taidokkaasti valmistetut, mutta ne eivät saaneet tuomareilta kovinkaan paljoa ääniä todennäköisesti siksi, koska kävely niillä näytti vaikealta leveyden ja pituuden takia. Kisan yksi tärkeä kriteeri on, että kengät ovat toiminnalliset. Niillä täytyy pystyä kävelemään hyvin.


Kolmossijan Lohikäärmekengät! Kuvassa ei näy pohjaa, mutta siellä oli myös hauskoja yksityiskohtia.

Essin Karppikengät!

Amin Metallikengät!


Näissä kengissä oli erittäin hauska ja toimiva idea. Kenkien varren sisään on piilotettu  haalari, jonka voi vetää tarvittaessa ylle. Pienellä jatkokehittelyllä näillä varmaan voisi jo pyrkiä markkinoille! Metsässä liikkujalle oikein kätevät saappaat vaikka sadeasuksi!



Kultaa kahmineet Porokengät!

Boxing Glove - kenkäni.



Jostain syystä nämä kengät jäivät vitriinissä kuvaamatta, mutta onneksi sentään catwalkilta on kuvat.

Catwalk:



Mallilla Formulakengät jalassa.

Tekijällä itsellään lohikäärmekengät jalassa. Sijoittui kengillään kolmanneksi!



Hymyilevällä Essillä itse valmistamat Karppikengät jalassa.


Essin Karppikengät.

Amin omatekemät Metallikengät jalassa. 

Amin Metallikengät.



Tekijällä itsellään saappaat, joden varsissa on piilotettuna haalari.

Saappaat, joden varsissa on piilotettuna haalari.

Saappaat, joiden varsissa on piilotettuna haalari.






Ykkössijan Porokengät tekijänsä jaloissa!


Ykkössijan porokengät tekijänsä jaloissa!

Minä toisen sijan Nyrkkeilyhanskakengissäni!  (Crazy Shoe Award 2013, Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)

Minä toisen sijan Nyrkkeilyhanskakengissäni!  (Crazy Shoe Award 2013, Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)

Minä toisen sijan Nyrkkeilyhanskakengissäni! (Crazy Shoe Award 2013, Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)



Pisteiden jako tuomareilta:

Komannen sijan pisteet tuomareilta.

Ensimmäisen sijan pisteet tuomareilta.

Toisen sijan pisteet tuomareilta.
Kuten huomasitte, niin aika tasavertaista on! Mielenkiintoista olisi tietää miten paljon ääniä tuli yleisöltä!


Palkintojen jako: 

Kaikki finalistit koolla. Yleisöllä viimeinen mahdollisuus käydä äänestämässä.

Jännitän kuinka minun käy...! (Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)

Palkintojen jako Crazy Shoe Award 2013-finaalikilpailussa! Nyrkkeilyhanskakenkäni sijoittuivat toiseksi! (Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)

Palkintojen jako Crazy Shoe Award 2013-finaalikilpailussa! Nyrkkeilyhanskakenkäni sijoittuivat toiseksi! (Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)

Palkintojen jako Crazy Shoe Award 2013-finaalikilpailussa! Nyrkkeilyhanskakenkäni sijoittuivat toiseksi! (Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)

Palkintojen jako Crazy Shoe Award 2013-finaalikilpailussa! Nyrkkeilyhanskakenkäni sijoittuivat toiseksi! (Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)

Palkintojen jako Crazy Shoe Award 2013-finaalikilpailussa! Nyrkkeilyhanskakenkäni sijoittuivat toiseksi!  (Sini Tanninen, Boxing Glove Shoes)


Kiitos kaikille, jotka ovat olleet minua tukemassa ja auttamassa kisaan osallistumisessa!
Erityiskiitos HAMK:lle tukemisesta, Essille ja Amille, perheelle, omalle poikaystävälleni Antille kuvien otosta ja kaikesta tuesta, kilpailun järjestäjille sekä osanottajille!
Vielä kerran onnittelut muille voittajille!!!

Thank you all; Crazy Shoe Award organizers and competitors, Essi and Ami, HAMK University of Applied Sciences for support, my dear family and boyfriend Antti who took the photos and encouraged me! 
Congratulations again to the other winners!!! You are very skilled!

Nyt mennään kohti uusia uusia tuulia jälleen kerran yhtä kokemusta rikkaampana! Nähdään taas! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti