torstai 8. marraskuuta 2012

Finding my own business

Tulevaisuuden suunnitelmissa ilmiselvää yrittämistä

Tänään kävin juttusilla Uusyrityskeskuksessa. Oikein oli mukava herrasmies vastailemassa kysymyksiin ja kertomassa vinkkejä miten minun kannattaa edetä omien suunnitelmien kanssa. Paikanpäällä selvisi, että hänellä on jalkinealan historia. Oli varsin mukavaa jutella ihmisen kanssa, joka todella ymmärsi mitä tarvitsen yritykseni perustamiseen. Sijoitus numero yksi on  koneet. Joitain koneita olisi hankittava jo hyvissäajoin, jotta pystyn tekemään yhtään mitään. Opiskelijana tämä tietenkin mietityttää, mutta ratkaisu siihen on jotenkin saatava.

Hän myös ymmärsi sen kuinka olen paininut tuotteiden hinnoittelun kanssa. Aluksi tuntui mahdottomalta ymmärtää, millainen luku sinne hintalappuun kannattaa laittaa. Valitettavasti olen hintani vetänyt aivan alakanttiin. Toisaalta olen vielä opiskelija. Toistaiseksi menee sen piikkiin. Niin valitettavaa kuin se jonkun mielestä onkin, niin tuotteideni hinnat on saatava kohdalleen, jotta tuleva yritykseni olisi kannattava. Lisäkustannuksia tulee  koneista, tilasta, sähköstä, vakuutuksista, markkinoinnista ja kaikesta mahdollisesta sälästä. Nauttikaa siis nyt näistä "harjoittelijan" hinnoista ;)

Myös yksi toinen todella tärkeä seikka tulee vaikuttamaan tuotteideni hinnoitteluun. Tällä hetkellä lähes kaikki tuotteeni ovat vielä kehitysvaiheessa. Moni ei varmaankaan ymmärrä millaista tuotekehitystä tapahtuu, kun uusi tuote tuodaan markkinoille, varsinkin jos sen kehitys on alkanut aivan alusta. Vaikka minulla tämä ei ole mitään markkinoille lanseeraamista vielä, niin joskus tuotteeni on oikean kaupan hyllyllä. Silloin se pitää olla hiottu viimeisen päälle, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten. Se täytyy olla näpsäkkä valmistaa ja joka ikinen saumarakenne tarkoin mietitty.

Kun olin harjoittelussa Boot Factorylla, niin oli yksi työtehtäväni uuden tuotteen kehittäminen myyntikuntoon. Ulkonäkö oli tässä miesten Oxford-mallissa kohdallaan, mutta teimme useita kenkäpareja yhtä kokoa, jotta malli saatiin muuten kohdalleen. Se täytyi olla nopea valmistaa ja päällisen täytyi olla täydellinen lestille. Sen jälkeen kun malli toimi yhdessä koossa, sarjoin mallin kaikkiin tarvittaviin kenkäkokoihin. Nyt käytännössä sama hiominen alkoi kaikkien kokojen kohdalla uudestaan. Jokaisen koon päällisestä tehtiin testikengät ja tarkistettiin miten tietyn koon päällinen istuu valmistusvaiheessa lestille ja valmiina jalkaan. Joidenkin kokojen kohdalla täytyi silti tehdä korjailuja, vaikka ne käytännössä oli tehty jo alkuperäiseen malliin.
Kuulostaa varmasti vaikeasti ymmärrettävältä asialta, mutta pointti on se että teimme kymmenittäin Oxford-mallin miestenkenkiä, jotta lopullinen malli oli sellainen kun piti ja tuntui jalassa hyvältä. Todennäköisesti kehitys jatkuin vielä senkin jälkeen, kun harjoitteluni loppui.
Tämä ehkä valaisee siitä millainen kehitystyö voi parhaimmillaan olla ainoastaan yhden mallin takana, jotta siitä saadaan lopullinen tuote. Kun katsot valmista tuotetta näet ehkä 1 % jos sitäkään mitä kaikkea tuotteessa voi olla takana. Aika hurjaa eikö? Ei tullut itsellekään ensimmäisenä mieleen moinen asia, ennen kuin harjoitteluun menin.

Kuvassa Boot Factoryn miesten Oxford-mallin päälliset pinnattuna lestin päälle. Tämän mallin kehitystyö oli yksi harjoitteluaikani tehtävistä Boot Factorylla keväällä 2011.


Onneksi olen aloittanut laukkujeni tuotekehityksen jo viime kesänä. Varsinkin kun minulla ei ole ollut laukkujen kanssa yhtä kattavaa koulutuspohjaa, mitä jalkineiden kohdalla. Myös haasteita tuo se, että monet yksityiskohdat voivat olla sellaisia, mitä ei välttämättä yleensä laukuissa ole tai että samaan tapaan ei ole laukkuja valmistettu aikoihin (kovat laukut).
Nyt alkavat mallit olla muuten sellaisia kun pitää, mutta pientä viilaamista riittää. Muutamia tärkeitä kehityskohteita vielä löytyy. Yksi on paremman vuorimateriaalin hankkiminen. Vielä en tiedä mistä lähtisin etsimään sitä mitä haen, mutta jostain se löytyy. Täytyy vain löytää oikea valmistaja vuorikankaalle. Toinen on tatuoitu kuva. Puhtaanvalkea nahka on osoittautunut hivenen haastavaksi yhdistettynä tatuoituun kuvaan. Värikkäissä nahoissa tämä ongelma ei tullut esille. Tatuointi onnistui tuhraamaan valkeaa nahkaa, mutta onneksi väri lähtee esim. vaseliinilla putsatessa pois. On kuitenkin pyrittävä lopputulokseen, jossa tätä ei tapahdu edes silloin kun uusi tuote otetaan käyttöön. Onneksi minulla on tähän jo suunnitelma. Pitää vain ensin testata asia käytännössä, mutta vahva tunne on, että tämä idea toimii ja voin tuoda pienen tuotekehityksen jälkeen joitain uusia tatskalaukkumalleja julki.

Taas on todettava, että paljon on kaikkea mitä käsityöt sisältävät kaikessa komeudessaan. Paljon niiden eteen vuodatetaan aikaa ja vaivaa, hyvässä ja pahassa. Silti pyrin yrittäjäksi. Jälleen kerran totean, että minulla on intohimo tähän ja haluan kehittyä kokoajan paremmaksi. Miksen siis lähtisi yrittäjän tielle?

Linkki Boot Factoryn kotisivuille:
http://www.bootfactory.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti