torstai 29. maaliskuuta 2012

Doomed Safari collection sketches



Doomed Safari - mallisto suunnitelma

Doomed Safari-malliston jalkineet. Näiden kuvien pohjalta valmistuu lopulliset mallit. Katsotaan, miten paljon lopputulos eroaa alkuperäisestä suunnitelmasta. 

Malleissa jalkineiden ja laukkujen leikkauksien muodot ovat peräisin vanhoista työkaluista. Halusin tuoda jotain uutta safari-teemaan.

Doomed Safari-malliston laukut. Kaksi ylimmäistä suunnitelmaa ovat naisten malleja ja alimmainen on miesten malli.
Moodboard Doomed Safari-mallistosta. Mallistoni inspiraation lähteenä on mustalla huumorilla höystetty selviytymiskertomus epäonnisesta ryhmästä, joka lähti safarille kuvaamaan elokuvaa 50-luvulla, mutta he eksyivät. Tarinalla olen punonut yhteen monia teemoja, ja yllä olevassa kuvassa näkyy viisi luonnoskirjan sivua. Jokainen yksittäinen sivu kuvaa yhtä ryhmän jäsentä ja hänen tehtäväänsä ryhmässä. Mallistossani olen pyrkinyt suunnittelemaan kengät jokaiselle tarinan hahmolle henkilökohtaisesti, kuitenkin niin että mallisto pysyisi yhtenäisenä kokonaisuutena. Tarinan epäonnisten hahmojen kohtaloksi koitui huonosti safarille sopivat kengät, joten suunnittelemistani kengistä en suosittele kuin yhtä mallia safarille käytettäväksi. Katukäytössä sen sijaan kaikki mallit ovat turvallisia ja luotettavia. : )
  



My first high heels

Tässä ensimmäiset korkkarit, jotka valmistin 2010 keväällä. Inspiraation lähteenä oli vanhat Frankenstein leffajulisteet.
Ensimmäinen laukkuni samaa Frankenstein-sarjaa. Kuva on tehty tatuointikoneella.